Toni “Coghlan” Lehtonen
Instrumentti: rummut & lyömäsoittimet
Nimi on Toni ”Löysä” Lehtonen. Olen tällä hetkellä n.27-vuotias rock-rumpali ja soitan rumpuja Status Quo Tribute bändissä. Soittohommat olen aloittanut enemmän tai vähemmän tosissani joskus kymmenen ikäisenä jolloin sain ekat rummut tädin mieheltä (terveisiä Juha Sahlalle). Minkään valtakunnan käsitystä ei vielä silloin ollut rumpujensoitosta mitä nyt edellä mainittu Juha oli jotain juttuja epätoivoisesti yrittänyt päähän takoa. Vanhojen c-kasettien tahdissa opettelin pikkuhiljaa erilaisia komppeja ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähti. Ekan bändin perustimme yläasteella ja siitä lähtien olen soitellut eri bändeissä.
Status Quo:n musaan tutustuin joskus kymmenen vuotta sitten Samin opastuksella ja sille tielle olen jäänyt. Huomasin, että Quon höyryjunan tavoin eteenpäin jyräävä suorasukainen soittotyyli istuu parhaiten myös omaan soittotyyliini ja tästä tyylistä myös eniten nautin. Jossain vaiheessa bändin alkuvaiheessa huomasimme että settimme alkoi olla valtaosin Quo:n biiseistä koostuva, ja jos kerran bändissä oli kolme kaveria jotka kaikki olivat hillittömiä Quo faneja, niin mikäpä sen mahtavampi ja toimivampi idea kun perustaa ”Tribuutti” maailman kovimmalle rokkiryhmälle. Bändi joka tällä hetkellä kiertää maailmaa 40-vuotiskiertueella! Eli siis 13 vuotta vielä niin olen elänyt yhtä kauan kuin nämä Quo-herrat ovat vieneet Rock’n'Rollin ilosanomaa maailmalle. Uskomaton bändi!